lauantai 21. syyskuuta 2013

Kesä tuli kesä meni !

Kesä tuli kesä meni !
Kun keväisin tulee Suomeen tuolta tropiikeista tuntee olevansa kuin muuttolintu – tullaan pohjoiseen keräämään parhaat päivät  päältä pois !   Suurin anti on tietenkin tuo valoisuus joka vuodesta toiseen jaksaa yllättää ja ihastuttaa. Kun etelänmailla  on tottunut siihen että valoisan ja pimeyden vuorokuaden suhde on fifty – fifty niin pohjoisen kesäillan ja yön valoisuus pidentää vuorkoauden aktiivi paikaa tuntikaupalla . Minua se hyödyntää eteenkin saaristossa purjehtiessani -  matkaa voi jatkaa turvallisesti lähes läpi yön. Silloin aamutunnilla tuolla kaukana ulapalla kelluessa – stressi on todella kaukana – luonto ja rauha täyttää mielen ja sydämen, myönnettävä se on Suomi saaristo on maailman kaunein.
Kesä ei ollut pelkkää lepoa – olin mukana kolmella matkatreffeillä . Helsingisssä, Tammisaaressa ja Tampereella . Porukkaa oli hyvin koolla- jälleennäkemisen riemu oli suuri - innolla muistettiiin vanhoja ja suunniteltiin uusia. Näitä pitää järjestää lisää ensi vuonna laajemmin ympäri Suomea .

Ehdinpä piipahtaan Rovaniemelläkin juoksemassa puolimaratonia – talven ja kevään selkä ja jalkaongelmien jälkeen oli lohduttavaa huomata että sisua ja energiaa oli kuitenkin sen verran tallella että sain raahattua itseni maaliin. Eipä muuten olisi onnistunut elleivät maisemat radan varrella olisi olleet niin kauniit. Matkaystävien Matin ja Jaskan järjetämät suanat ja järvuuinnit Lapin maisemissa kruunasivat kaiken.
Nyt alkaa taas uusi matkailuakausi joka minun kannalta tietää kaksikymmentä kahden viikon matkaa seuraavan runsaan yhdeksän kuukaauden aikana – aikamoinen urakka jota innolla odotan . Käydään kuudessatoista eri maassa Keski ja Etelä-Amerikoissa

Tukena ja turvana  minulla on tietenkin vaimoni Lene joka on ahertanut pitkin kesää Suomen kielen kursseilla  ja tulee toimimaan oppaana ja  liikunnanohjaajanana   Kuuban että Panaman reissuilla .
Olemme Lenen kanssa hyvin iloisia siitä että Lola Odusoga-  liittyy porukkaamme – toimien risteilyemäntänä  tulevilla ainutlaatuisilla KARIBIAN LUMOUS Maa ja Meri matkoilla. Ne rakentuvat siten että alkuun om 3 päivän tutustuminen Havannaan, sitten seuraa  viikon risteilyosuus 5 Kuubalaista satamaa ja Montego Bay  Jamaika. Lopuksi 3 retouduttavaa rantapäivää Varaderossa. Risteilyn aikana on vain yksi meripäivä, muuten laiva liikkuu öisin ja päivisin valloitamme aina uuden mielenkiintoisen sataman ! Todella leppoisa tapa tutustua Kuubaan ja vieläpä bonuksena Jamaikaan !! 
Edessä haastava kausi  ja olen latautunut lukemalla ahkerasti kirjoja ja  popsimalla   Suomen kesän antimia – tuoreita marjoja, vihanneksia hedelmiä . Mennyt kesä jää ikuisesti mieleen kauniina ja raikkaana! Nyt on kuitenkin etelän linnun aika palata apajilleen,toivottavasti tavataan matkan varrella  !
Sillä välillä muistakaa mietelauseeni : Seuraava matka on aina se paras !
Tervetuloa mukaan !

Folke West


1 kommentti: