maanantai 30. heinäkuuta 2018

KÄYDÄÄNPÄS NAAPURISSA!

                                                       


¡Hola amigos!  

Pallot on tältä erää potkittu - mutta kesä jatkuu tiiviinä naapurissa - joten lähde kanssamme  neljän vuorokauden / viiden päivän leppoisalle viisumivapaalle risteilylle Pietariin 15.8 - 19.8. Lähtö Helsingistä keskiviikkoiltana ja takaisin stadissa ollaan sunnuntaiaamuna.

Pietari tulee näin ollen hyvin tutuksi, koska olemme siellä perillä itse kaupungissa kaksi yötä ja kolme päivää. Hotellimme Peterville sijaitsee keskustan alueella, josta on helppo ponnistaa kaupungin sykkeeseen! 

Päivien retkiohjelma on vapaaehtoinen eli voi myös hyvin liikkua omin päin! Pietari on houkutuksia täynnä! Halukkaille vedän kaksi retkeä, torstai-iltapäivänä Pietari Suuren jalanjäljillä, käydään kohteissa jotka liittyvät oleellisesti Pietari Suuren elämään ja kaupungin perustamiseen. Perjantaina vedän retken keisareiden kesänviettopaikkaan Peterhofiin - uskomattomaan palatsien, puistojen ja suihkualtaiden myllerykseen. Lauantaina Nina Holmlund vie halukkaita viherpeukaloita Pietarin komeimpiin puutarhoihin ja taiteen suosivat voivat valloittaa Eremitaasin. Shoppailu tietenkin houkuttelee ja miksi ei leppoisa risteily Neva-joella.

Iltaisin metropolissa tapahtuu todella paljon. Tarjolla maailman paras baletti, mutta myös jazz on saavuttanut suurta suosiota, samoin perinteiset kansantanssikabareet ja tietenkin mahtava valkoima gourmet-ravintoloita.   

Tämä on jo kolmas peräkkäinen vuosi, jolloin teen kesämatkan Pietariin ja maltan tuskin odottaa lähtöpäivää.

Joten ota irti arjesta ja hyppää laivaan! Ilmoittaudu heti - sillä paikkoja on rajoitetusti ! Tätä kirjoittaessa maanantaina 29.7. klo 18 enää viisi hyttiä vapaana ! 

Tervetuloa viihtymään kanssamme - elvytämme vanhoja matkamuistoja ja luomme uusia!

Oheinen videopätkä on kuvattu toissa kesänä!

Dobro pozhalovat !

Folke ja Lene West


lauantai 30. syyskuuta 2017

Pietarista Kuubaan

Hola Amigos , just tultiin Pietarista aamulla ja huomenna sunnuntaina matka jatkuu kohti Kuubaa !!

torstai 31. joulukuuta 2015

Kuuban joulumatka, päivä 9-11: CAYO SANTA MARIA

Aiemmin lähes asumattomille saarille on tällä vuosituhannella rakennettu muutamia all inclusive -hotelleja ja pari kaupallista kylää putiikkeineen ja ravintoloineen. Hotellien valkohiekkaista uimarantaa on kilometritolkulla ja meri välkkyy kauniin turkoosina.




Yksi alueen vetonaula on ulkoilmadelfinaario, jossa asustaa myös merileijonia. Delfiiniesitysten lisäksi tarjolla on myös mahdollisuus pulikoida ja halailla delfiinejä suurissa merialtaissa (pelastusliivipakko!). Taatusti unohtumaton elämys myös altaan reunalta seurattuna ja virikkeellistä toimintaa sosiaalisille ja leikkisille delfiineille.

Tietenkin vankeus on vankeutta, mutta olisipa mukavaa, jos Särkänniemen delfiinitkin pääsisivät eläkkeelle tällaisiin vähän luonnonmukaisempiin olosuhteisiin. 


Joulun syöpöttelyn ja seurustelun jälkeen matkakumppaneille sanottiin ¡Adios amigos! Cayo Santa Marialla, johon osa jäi vielä muutamaksi päiväksi toisten jatkaessa lomaa Havannan kautta Varaderoon.


Kuvat ja teksti: Petri Kaivanto

Kuuban joulumatka, päivä 9: REMEDIOS

Jouluaattoaamuna matka jatkui La Granjitasta ensin Remediosiin. Tämä kaupunki on tunnettu oudosta jouluperinteestä. Siellä nimittäin järjestetään jouluaattona kaupunginosien välinen ilotulituskilpailu, joka omatekoisine pommeineen ja ruudinkatkuineen muistuttaa lähinnä kaupunkisotaa. Se oli alunperin paikallisen papin ovela juoni saada ihmiset kiinnostumaan enemmän jouluyön messusta. Hän palkkasi pikkupojat herättämään ihmiset yöllä paukkupommeilla, jotta ihmiset luulisivat merirosvojen hyökkäävän ja hakeutuisivat kirkkoon turvaan. Siellä odottikin sitten joulumessu.

Joulun jälkeen maa on täynnä kotitekoisten pommien jätettä ja hepojen koivet ovat mennyttä (kuva: Petri Kaivanto)
Yksi juhlalavoista jouluaattona... (kuva: Jussi Lempiäinen)
Remediosista ajettiin ennen paukuttelun aloittamista pohjoisrannikolle ja pitkin pitkiä maasiltoja Cayo Santa Marian saarelle. Jouluaaton kruunasi buffet-illallinen, jossa oli tarjolla herkkua monenlaista.
Tip-tap! Joulupäivänä rantabileissä oli tämmöisiä tonttuja. (kuva: Petri Kaivanto)

Teksti: Petri Kaivanto




Kuuban joulumatka, päivä 8: SANTA CLARA

Aamulla ylitimme Guamahaya-vuoriston, näimme ylhäältä Kuuban suurimman vuoristojärven Hanabanillassa ja saavuimme Santa Claraan. Se on Kuuban viidenneksi suurin kaupunki ja sen yliopiston oikeustieteellinen laitos on erityisen arvostettu.


Siellä käytiin Kuuban vallankumouksen ratkaiseva taistelu 28.12.1958, kun vallankumouksellisten iskujoukko ovelasti valtasi hallituksen panssaroidun junan murtaen Batistan eliittijoukkojen taistelutahdon. Santa Clarassa sijaitsevat myös 1997 valmistuneet Ernesto Che Guevaran mausoleumi, museo ja monumentti. Valtavan muistomerkin alla ovat Che Guevaran ja hänen taistelutoveriensa jäänteet, jotka löydettiin Boliviasta. Santa Clarassa on myös toinen mielenkiintoinen Che-patsas, jossa hänellä on pikkupoika sylissään.


Santa Claran liepeillä sijaitseva maalaishotelli La Granjita, pikku maatila, oli viihtyisä majapaikkamme, jonka kaikissa bungaloweissa on aurinkopaneelit energiantuontantoa varten. Seisovien pöytien antimet todettiin reissun parhaiksi.


Kuvat: Jussi Lempiäinen





lauantai 26. joulukuuta 2015

Kuuban joulumatka, päivät 6-7: TRINIDAD

Aamu-uinnilla Rancho Lunassa saimme pohtia, polskitaanko nyt Karibianmeressä vai Meksikonlahdella. Folke sanoi päättäneensä, että se raja kulkee juuri Rancho Lunan kohdalla niemenkärjessä.

Sieltä suuntasimme kohti Trinidadia ja ensiksi ajoimme koko kaupungin läpi kohti sokeritehtaiden laaksoa. Manaca Iznagan kylässä kiipesimme 45 metriä korkeaan torniin, josta valvottiin sokeriplantaasien orjia, ihastelimme orjien jälkeläisten käsitöitä ja puristimme sokeriruokomehua eli guarapoa.


Trinidadin kaupunkiin tutustumisen aloitimme kaupunginmuseosta, jossa saattoi käsittää Trinidadin sokeriparonien uskomattoman vaurauden. Merestä nousevaan rinteeseen perustettu, jo 501 vuotta vanha Trinidad on todella ainutlaatuinen kokemus ja se on todella aiheellisesti Unescon maailmanperintökohde. Äänimaailma on Venetsiaakin rauhallisempi, sillä hevonen tuntuu olevan melkein moottoriajoneuvoja yleisempi kulkupeli. Välillä tuntuu kuin olisi matkustanut ajassa 70 vuotta, välillä 500 vuotta taaksepäin…

Trinidadissa on tarjolla runsaasti yksityismajoitusta omatoimimatkaajille, yksi jopa suomalais-kuubalaisen perheen vieraana, siitä enemmän toisen kerran… Ryhmämme majoittui kuitenkin Ma Doloresin bungaloweihin, vain muutaman kilometrin päähän keskustasta, täydelliseen maaseudun rauhaan El Cubano -luonnonpuiston viereen. Aivan uima-altaan vieressä laidunsi hevosia, joilla oli myös mahdollista ratsastaa ja aamuherätyksestä vastasivat kukot.

Toisen päivän kävelyllä Trinidadissa nähtiin mm. kolmen ristin aukio, joka on ainakin pääsiäiskulkueen päätepiste sekä vanhaan fransiskaaniluostariin tehty Museo Lucha Contra Banditos, joka kertoo taistelusta vastavallankumouksellisia vastaan. Sosialistivaltaa vastustettiin mm. niinkin törkeällä tavalla kuin tappamalla maaseudulle lähetettyjä opettajia.

Kuva: Jussi Lempiäinen

torstai 24. joulukuuta 2015

Kuuban joulumatka, päivä 5: PLAYA GIRÓN ja CIENFUEGOS


Aamulla matkamme jatkui Havannasta kohti Sikojen lahtea eli Playa Girónia. Ensin kävimme Australian sokeritehtaalla, josta Fidel Castro itse johti sotatoimia USA:n järjestämää maihinnousua ja vallankaappausyritystä vastaan. Folken selostus sai historian todella eläväksi aidoilla tapahtumapaikoilla. Kaikki kuubalaiset sotilasuhrit ovat saaneet muistomerkkinsä Playa Girónille johtavien maanteiden varsiin. Valitsimme satunnaisen muistomerkin ja sitten etsimme saman miehen valokuvan Playa Girónin museosta.



Iltapäivällä ajoimme Cienfuegosin loistokkaalle keskusaukiolle. Sen laidalla on mm. venezuelalaisen sokeripohatan rakennuttama Teatro Tomas Terry, jossa ovat esiintyneet mm. Enrico Caruso ja Sarah Bernard. Yhdysvaltalainen sokeriparoni Edwin F. Atkins puolestaan rakennutti Cienfuegosin lähelle 94 hehtaarin kasvitieteellisen puutarhan.

Kolumbus oli merkinnyt suuren Cienfuegosin lahden karttaansa jo toisella matkallaan. 1848-1850 rakennettu rautatie Havannasta vahvisti kaupungin asemaa tärkeänä satamana. Cienfuegosin kaupungin syntyhistoria kytkeytyy kuitenkin ranskalaisiin maahanmuuttajiin samoin kuin Soroankin. 40 perhettä siirtyi sinne 1819 Ranskan myytyä Louisianan USA:lle. Espanjalainen kuvernööri edellytti heiltä espanjalaistumista. Ranskalaisten perustama Fernandina de Jagua tuhoutui hurrikaanissa 1821, mutta jälleenrakennettiin ja nimettiin uudelleen Cienfuegosiksi silloisen kuvernöörin mukaan kiitoksena taloudellisesta tuesta.

Modernimpaa historiaa edustaa keskeneräiseksi jäänyt ydinvoimalaprojekti, joka häämöttää kukkulalla Juraguan suunnalla. Tarkoitus oli rakentaa Kuuban ensimmäinen ydinvoimala, samanlainen kuin esim. Loviisassa ja Tsernobylissä, mutta se ei ehtinyt valmistua ennen Neuvostoliiton romahdusta. Fidel Castron poika Fidelito oli projektin hallituksen jäsen ja isä moitti häntä kovasti projektin kariutumisesta. Sen jälkeen Fidelito sai tyytyä vaatimattomaan virkaan teollisuusministeriössä.



Aperitiiviksi nautimme auringonlaskusta ja Cuba Libre -drinkeistä El Vallen uskomattoman palatsin kattoterassilla. Sieltä siirryimme majapaikkaamme Rancho Lunaan.



Kuvat: Jussi Lempiäinen ja Petri Kaivanto