lauantai 23. toukokuuta 2020

Blogi muuttanut osoitteeseen folkewest.fi

Hei kaikki!

Folke Westin Matkassa blogi on muuttanut osoitteeseen folkewest.fi !

Tervetuloa lukemaan uusimpia kuulumisia. Klikkaa siis https://folkewest.fi

Saludos Folke + tiimi

lauantai 22. kesäkuuta 2019

maanantai 30. heinäkuuta 2018

KÄYDÄÄNPÄS NAAPURISSA 26.6.-30.6.2019

                                                       

Tammisaari 22.6.2019
¡Hola amigos!  

Juhannus on juhlittu - mutta kesä jatkuu tiiviinä naapurissa - joten lähde kanssamme  neljän vuorokauden / viiden päivän leppoisalle viisumivapaalle risteilylle Pietariin 26.6 -30.6 2019 Lähtö Helsingistä keskiviikkoiltana ja takaisin stadissa ollaan sunnuntaiaamuna.

Pietari tulee näin ollen hyvin tutuksi, koska olemme siellä perillä itse kaupungissa kaksi yötä ja kolme päivää. Hotellimme sijaitsee keskustan alueella, josta on helppo ponnistaa kaupungin sykkeeseen! 

Päivien retkiohjelma on vapaaehtoinen eli voi myös hyvin liikkua omin päin! Pietari on houkutuksia täynnä! Hintaan sisältyy bussikaupunkierros torstai aamupäivänä ja iltapäivän kaupunkävely. Perjantaina aamupäivä on vapaa ja iltapäivällä retki keisareiden kesänviettopaikkaan Peterhofiin - uskomattomaan palatsien, puistojen ja suihkualtaiden myllerykseen. Lauantaina Nina Holmlund vie halukkaita viherpeukaloita Pietarin komeimpiin puutarhoihin ja taiteen suosivat voivat valloittaa Eremitaasin tai Venäläisen museon. Shoppailu tietenkin houkuttelee ja miksi ei leppoisa risteily Neva-joella.
Bussi vie hotellista laivalle klo 16.00

Iltaisin Pieterin kokoisessa metropolissa tapahtuu todella paljon. Tarjolla maailman paras baletti ja ooppera mutta myös perinteiset kansantanssikabareet ovat suuressa suosiossa, unhtamatta mahtavaa valkoimaa ravintoloita joka lähtöön.
Tämä on jo neljäs peräkkäinen vuosi, jolloin teemme kesämatkan Pietariin ja odotettavissa entistä hauskempi matka !

Joten ottakaa irti arjesta ja hyppätkää laivaan! Ilmoittautukaa heti - sillä paikkoja on enää jäljellä rajoitetusti ! Tätä kirjoittaessa lauantaina 22.6,klo 16.00 enää kolme  paikkaa vapaana , 1 tupla ja yksi sinkku hytty/huone 

Tervetuloa viihtymään kanssamme - elvytämme vanhoja matkamuistoja ja luomme uusia!

Oheinen videopätkä on kuvattu toissa kesänä!

Dobro pozhalovat !

Folke ja Lene West


torstai 31. joulukuuta 2015

Kuuban joulumatka, päivä 9-11: CAYO SANTA MARIA

Aiemmin lähes asumattomille saarille on tällä vuosituhannella rakennettu muutamia all inclusive -hotelleja ja pari kaupallista kylää putiikkeineen ja ravintoloineen. Hotellien valkohiekkaista uimarantaa on kilometritolkulla ja meri välkkyy kauniin turkoosina.




Yksi alueen vetonaula on ulkoilmadelfinaario, jossa asustaa myös merileijonia. Delfiiniesitysten lisäksi tarjolla on myös mahdollisuus pulikoida ja halailla delfiinejä suurissa merialtaissa (pelastusliivipakko!). Taatusti unohtumaton elämys myös altaan reunalta seurattuna ja virikkeellistä toimintaa sosiaalisille ja leikkisille delfiineille.

Tietenkin vankeus on vankeutta, mutta olisipa mukavaa, jos Särkänniemen delfiinitkin pääsisivät eläkkeelle tällaisiin vähän luonnonmukaisempiin olosuhteisiin. 


Joulun syöpöttelyn ja seurustelun jälkeen matkakumppaneille sanottiin ¡Adios amigos! Cayo Santa Marialla, johon osa jäi vielä muutamaksi päiväksi toisten jatkaessa lomaa Havannan kautta Varaderoon.


Kuvat ja teksti: Petri Kaivanto

Kuuban joulumatka, päivä 9: REMEDIOS

Jouluaattoaamuna matka jatkui La Granjitasta ensin Remediosiin. Tämä kaupunki on tunnettu oudosta jouluperinteestä. Siellä nimittäin järjestetään jouluaattona kaupunginosien välinen ilotulituskilpailu, joka omatekoisine pommeineen ja ruudinkatkuineen muistuttaa lähinnä kaupunkisotaa. Se oli alunperin paikallisen papin ovela juoni saada ihmiset kiinnostumaan enemmän jouluyön messusta. Hän palkkasi pikkupojat herättämään ihmiset yöllä paukkupommeilla, jotta ihmiset luulisivat merirosvojen hyökkäävän ja hakeutuisivat kirkkoon turvaan. Siellä odottikin sitten joulumessu.

Joulun jälkeen maa on täynnä kotitekoisten pommien jätettä ja hepojen koivet ovat mennyttä (kuva: Petri Kaivanto)
Yksi juhlalavoista jouluaattona... (kuva: Jussi Lempiäinen)
Remediosista ajettiin ennen paukuttelun aloittamista pohjoisrannikolle ja pitkin pitkiä maasiltoja Cayo Santa Marian saarelle. Jouluaaton kruunasi buffet-illallinen, jossa oli tarjolla herkkua monenlaista.
Tip-tap! Joulupäivänä rantabileissä oli tämmöisiä tonttuja. (kuva: Petri Kaivanto)

Teksti: Petri Kaivanto




Kuuban joulumatka, päivä 8: SANTA CLARA

Aamulla ylitimme Guamahaya-vuoriston, näimme ylhäältä Kuuban suurimman vuoristojärven Hanabanillassa ja saavuimme Santa Claraan. Se on Kuuban viidenneksi suurin kaupunki ja sen yliopiston oikeustieteellinen laitos on erityisen arvostettu.


Siellä käytiin Kuuban vallankumouksen ratkaiseva taistelu 28.12.1958, kun vallankumouksellisten iskujoukko ovelasti valtasi hallituksen panssaroidun junan murtaen Batistan eliittijoukkojen taistelutahdon. Santa Clarassa sijaitsevat myös 1997 valmistuneet Ernesto Che Guevaran mausoleumi, museo ja monumentti. Valtavan muistomerkin alla ovat Che Guevaran ja hänen taistelutoveriensa jäänteet, jotka löydettiin Boliviasta. Santa Clarassa on myös toinen mielenkiintoinen Che-patsas, jossa hänellä on pikkupoika sylissään.


Santa Claran liepeillä sijaitseva maalaishotelli La Granjita, pikku maatila, oli viihtyisä majapaikkamme, jonka kaikissa bungaloweissa on aurinkopaneelit energiantuontantoa varten. Seisovien pöytien antimet todettiin reissun parhaiksi.


Kuvat: Jussi Lempiäinen





lauantai 26. joulukuuta 2015

Kuuban joulumatka, päivät 6-7: TRINIDAD

Aamu-uinnilla Rancho Lunassa saimme pohtia, polskitaanko nyt Karibianmeressä vai Meksikonlahdella. Folke sanoi päättäneensä, että se raja kulkee juuri Rancho Lunan kohdalla niemenkärjessä.

Sieltä suuntasimme kohti Trinidadia ja ensiksi ajoimme koko kaupungin läpi kohti sokeritehtaiden laaksoa. Manaca Iznagan kylässä kiipesimme 45 metriä korkeaan torniin, josta valvottiin sokeriplantaasien orjia, ihastelimme orjien jälkeläisten käsitöitä ja puristimme sokeriruokomehua eli guarapoa.


Trinidadin kaupunkiin tutustumisen aloitimme kaupunginmuseosta, jossa saattoi käsittää Trinidadin sokeriparonien uskomattoman vaurauden. Merestä nousevaan rinteeseen perustettu, jo 501 vuotta vanha Trinidad on todella ainutlaatuinen kokemus ja se on todella aiheellisesti Unescon maailmanperintökohde. Äänimaailma on Venetsiaakin rauhallisempi, sillä hevonen tuntuu olevan melkein moottoriajoneuvoja yleisempi kulkupeli. Välillä tuntuu kuin olisi matkustanut ajassa 70 vuotta, välillä 500 vuotta taaksepäin…

Trinidadissa on tarjolla runsaasti yksityismajoitusta omatoimimatkaajille, yksi jopa suomalais-kuubalaisen perheen vieraana, siitä enemmän toisen kerran… Ryhmämme majoittui kuitenkin Ma Doloresin bungaloweihin, vain muutaman kilometrin päähän keskustasta, täydelliseen maaseudun rauhaan El Cubano -luonnonpuiston viereen. Aivan uima-altaan vieressä laidunsi hevosia, joilla oli myös mahdollista ratsastaa ja aamuherätyksestä vastasivat kukot.

Toisen päivän kävelyllä Trinidadissa nähtiin mm. kolmen ristin aukio, joka on ainakin pääsiäiskulkueen päätepiste sekä vanhaan fransiskaaniluostariin tehty Museo Lucha Contra Banditos, joka kertoo taistelusta vastavallankumouksellisia vastaan. Sosialistivaltaa vastustettiin mm. niinkin törkeällä tavalla kuin tappamalla maaseudulle lähetettyjä opettajia.

Kuva: Jussi Lempiäinen